veksi

Madonna ja rakkauden vallankumous

USA:n uudella presidentillä, Donald  Trumpilla on heti edessään erikoisia haasteita.  Hänen hallintolinjansa taakse on syntynyt varteenotettava ”viides kolonna”. Maan naiset ovat miljoonapäisenä joukkona kääntyneet häntä vastaan ja sama protesti näyttää levinneen lähes ympäri maailmaa. Ei ole enää ollenkaan helppoa presidentin saada menetetty arvovaltansa takaisin naisten silmissä.

Jokainen meistä miespuolisista kansalaisista tietää, että naisten rohkeutta, voimaa, oveluutta, itsepäisyyttä ja periksiantamattomuutta ei kannata aliarvioida.  Miessukupuolen edustaja jää poikkeuksetta häviölle.  On melko helppoa ennustaa, että nyt marssittu ”rakkauden vallankumouksen marssi” tuskin jää ainoaksi, selitti presidentti  käyttäytymistään miten tahansa. Aivan varmasti presidentin on helpompi lannistaa ISIS, kuin muutama miljoona vihaista naista.

Alla lainaus MTV:n uutista:

”- Madonna toivotti osallistujat tervetulleiksi osallistumaan rakkauden vallankumoukseen ja sanoi naisten kieltäytyvän hyväksymästä uutta tyrannian aikakautta.

– Me emme pelkää. Me emme ole yksin. Me emme peräänny. Yhtenäisyydessämme on voimaa. Millään meitä vastustavalla voimalla ei ole mahdollisuuksia, kun se kohtaa todellisen solidaarisuuden, Madonna sanoi.

 Järjestäjien mukaan marssille saapui pelkästään Washingtonissa jopa puoli miljoonaa osallistujaa, ja miljoonia ympäri maailman.”

Madonnan puhe ”rakkauden vallankumouksesta” panee miettimään, mahtaako hän ajatella rakkauden ja seksin ottamista tarvittaessa vallankumouksen aseeksi?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Todella mielenkiintoisia aikoja elämme!

Oletettavissa onkin, ettei seuraavan neljän vuoden aikana tule montakaan viikkoa kulumaan, etteikö meidän Donald antaisi aina jotain mielenkiintoista uutta puhuttavaa? :)

Kyllä vain, me naiset voimme olla myöskin aika pirullista joukkoa, jos meidän varpaille liian voimakkaasti poljetaan. Ei tule ainakaan tämä alku olemaan uudelle presidentille helppoa, mutta toisaalta tuskin se häntä kovinkaan paljoa häiritsee?

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Vaikka kyseessä on ehkä maailman arvostetuin virka, niin en haluaisi Trumpin housuissa olla. Itsekunnioitus on meille jokaiselle suuri asia ja Trumpin on vaikeaa pitää sitä yllä. Ehkä hän juuri siksi äksyileekin kaikille.

"Kyllä vain, me naiset voimme olla myöskin aika pirullista joukkoa, jos meidän varpaille liian voimakkaasti poljetaan."
Aivan varmaan ihan oikeaa puhetta. Joskus ihmettelen, miksi islamia tunnustavissa maissa naisen asema on päässyt niin huonoksi.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Nämä metelivuodet näyttävät toistuvan suunnilleen 50 -vuoden välein. Ranskan vallankumous oli 1700-luvun lopussa, Euroopan hullu vuosi 1848, Bolsheviikit panivat hulinaksi 1900-luvun alussa ja seuraava Euroopan hullu vuosi sitten 1968. Ja viime kerrastahan on taas mennyt sopivasti 50 vuotta.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Voin melkein vannoa etteivät Yhdysvaltojen vasemmistofeministit ole tekemässä mitään vallankumousta, varsinkin kun Trump on demokraattisesti valittu Presidentti jolla on edelleen ainaskin puolet kansasta takanaan. Se, että hänen kannattajansa eivät ole kadulla polttamassa autoja, huutamassa poliiseille ja spraymaalaamassa pilluja kauppojen ikkunoihin ei tarkoita sitä, että heitä ei olisi olemassa.
Varsinkin kun Trumpin kannattajat ovat aseenkanto-oikeuden kannattajia ja toteuttajia, toisin kuten nämä meidän "vallankumoukselliset".

Nämä mielenosoitukset ovat lähinnä pahanmielenosoituksia, hävinneen puolen lapsellisia itkupotkuraivareita. Hirveen tyhmää se demokratia silloin kun häviää.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #7

Muuten hyvä, mutta Trumpilla ei ole koskaan ollut "ainaskin puolta kansasta takanaan".

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #9

No noin puolet, muuten vaan voitti vaalit. Sellaista sattuu.

Muutenkaan laittomien maahanmuuttajien vaikutusta lopputulokseen ei tiedetä, moni osavaltio ei vaadi henkkareita äänestämiseen. Minäkin olisin voinut äänestää jos olisin vaivautunut paikalle.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #10

Osuus äänistä 45,9, äänestysprosentti 55,3. Äänioikeutetuista 25,4% äänesti Trumpia.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #11

Eli puolet kansasta antoi hiljaisen hyväksynnän? Ei heitä Trumpin vastustajiksikaan voi sanoa kun eivät kerran vastaan äänestäneet.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Verratavissa Pokemon-go peliin. Naiset kuluttavat tossuja asfaltilla sanotaan tipattoman tammikuun keston verran. Sitten takaisin hoodeihin mussuttamaan juustopastaa pesuvadin kokoiselta lautaselta.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Veikkaan, että Trump ei malta olla ärsyttämättä naisia ja nämä kyllä vastaavat takaisin.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Trump saa pelkillä twitter-viesteillä enemmän aikaiseksi naisten ylipainon laskemiseksi kuin Michelle Obama sai 8 vuoden aikana. Jos ei muuta kehua keksi niin ainaskin uusi presidentti on tehokas.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Sangen ymmärrettävää, että naiset hieman vierstavat uutta presidenttiä, joka on ollut varsin suosittu naismaailmassa ja tottunut ottamaan aina parasta päältä.
Viimeksi taisivat polttaa porukalla rintaliivejänsä - mutta sittemmin kuitenkin liivit ja alusvaatedrandit ovat olleet varsin näkyvästi esillä mediassa ja mainosseinillä.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Aivan todennäköisesti TRUMP kulkee skandaalista toiseen, minkäpä mies luonnolleen mahtaa.
Miljardöörin tausta on kouluttanut miehen ylimieliseksi ja hän luulee, että kaikki muut tanssivat hänen pillinsä mukaan. Se herättää ärtymystä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tellervo Koivisto sen eilisessä Arto Nyberg ohjelmassa toi esille mikä maailman tilanteessa huolestutta, vastaus oli selkeä, Trump. Koivisto kertoi olleensa kananlihalla Trumpin puhetta kuunnellessaan.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Niin Tellervo.
Minä kuuntelin sitä suu auki, uskomatta korviani. Huolestuneita ollaan molemmat.
Yksi asia on kyllä jotenkin myönteinen: Trump tulee varmasti tarjoamaan meille runsaasti viihdyttäviäkin uutisia seuraavan neljän vuoden ajan.

Toimituksen poiminnat