*

veksi

Onko SOTE-hankkeesta tulossa "susihanke"

Olen alkanut arvella  Sote-uudistuksen  johtavan terveyspalveluittemme vakavaan huononemiseen koko maassa sen sijaan, että sillä saavutettaisi palveluitten paranemista ja taloudellista säästöä.

Toivottavasti olen väärässä, mutta tässä kuitenkin muutama asiassa epäilyttävä seikka:

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushanketta on vuosikausia perusteltu kustannussyistä välttämättömäksi. Kukaan ei ole kuitenkaan kyennyt esittämään, miten nuo säästöt oikeasti syntyvät. Esitetyssä uudistusmallissa vaatimus rahan säästymisestä on jopa jäänyt sivuseikaksi. Kansalaisille halutaan tarjota nykyistä edullisempi ja kuitenkin hyvä terveydenhuolto. Tähän on vaikea  päästä ilman  hoidon priorisointia ja merkittäviä terveydenhuollon henkilöstön ja resurssien vähennyksiä nykyisestä tasosta. Tehtävä on mahdoton.

Kustannuksia tulee lisäämään myös uusi hallintoporras, maakuntahallinto.

Onko meillä varaa julistaa ”tarpeettomiksi”  noin 40 toimivaa sairaalaa, lähes kaikki aluesairaalamme?  Ei varmasti ole. Vaikka osa niistä jää toimimaan kuntouttavina yksiköinä, silti sairaalaverkkoomme jää ihmishenkiä vaativia aukkoja. Tilalle voi tulla yksityissairaaloita, joihin palveluseteleitä käyttävällä köyhemmällä kansanosalla ei ole menemistä. Kahdeksan keskussairaalaakin on jo nyt nimetty osaamiseltaan vajaaksi ja henkilökuntapako on niistä jo alkamassa. Palvelut eivät ainakaan niissä maakunnissa tule mitenkään paranemaan.

Entäpä terveydenhuollon ammattiosaaminen? Se tulee siirtymään suurelta osin yliopistosairaaloihin ja yksityisyrityksiin. Maakuntien ”vajaaosaamisen” sairaaloihin siirtyvät ne, jotka eivät parempaa virkaa saa, ulkomailta muuttaneet ja virkauraa ja oppimistaan aloittelevat. Syntyy ”kahden kerroksen” sairaalayhteisöitä, ja sen myötä myös eriarvoista hoitoa saavia potilasryhmiä.

 

 Hallitus on jo nyt päättänyt perustaa 18 maakuntahallintoa, joiden vastuulle jää toiminnan käytännön toteutus. Uudistuksen takana olisi pitänyt olla etukäteen  valmisteltu malli, jonka toimivuusanalyysi olisi ollut saatettu loppuun ja sen olisi pitänyt puoltaa muutosta. Vasta sen jälkeen olisi ollut hallinnollisen päätöksen aika. Nyt edettiin päinvastaisessa järjestyksessä, laadittiin ensin hallinto, jolle nyt rakennetaan hallittavaa.

Hallitus on ilmoittanut, että uudessa mallissa potilaalla on runsaasti valinnanvapautta oman hoitonsa järjestämisessä. Hyvä niin ja se varmaan osittain toimisikin, jos valitsemistilanteessa oli terve, nuori ihminen. Sairas , vanhus ja varaton on valintatilanteessa  ymmällään, osaamaton ja yksin. Valintaa mutkistavat varmasti mm. palvelusetelit, joiden euromäärä ei riitä ainakaan yksityissairaaloitten tarjoaman palvelun maksamiseen. Omaa lompakkoa on kurkattava, löytyykö loppueurot sieltä.

Ennustan myös SOTE-uudistuksen törmäävän perustuslakiongelmiin. Maallikkokin huomaa alueelliset eriarvoisuudet, joita syntyy väistämättä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset