veksi

Pehmeitten puhumisesta on politiikassa päästävä eroon

 

Suomessa on jo vuosikymmenen ajan ollut erityisen vaikeaa tehdä kunnollisia poliittisia päätöksiä. Päätöksiä on valmisteltu kiireessä ja hutiloiden. Perumisesta on tullut politiikan uusi tapa. Ainoita alueita, joissa päästään yhteisymmärrykseen, ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Poliittisen puheen, varsinkin eduskunnassa, tärkein anti näyttäisi olevan oppositiolla hallituksen moittiminen ja hallituksella opposition moittiminen. Asiaan ei tunnu olevan mitään vaikutusta sillä, kuka on hallituksessa vuorollaan, kuka oppositiossa. Maan asioitten hoitamisen kannalta tärkeää yhteishenkeä ei ole ollenkaan.

Nyt on korkea aika muuttaa poliittista käyttäytymistä. Katsotaan asiaa miten tahansa, jokainen meistä näkee varmasti, että maa on poikkeustilassa. On aika lopettaa joutavanpäiväinen viisastelu ja rakentaa maa jälleen jaloilleen. Opposition tehtävä ei ole kaikkien hallituksen esitysten moittiminen ja kampittaminen, eikä hallitus saa sulkea korviaan opposition varteenotettavilta esityksiltä.

Politiikkojen pitää myös oppia ymmärtämään se, että kansa maksaa heidän osaamisestaan ja edellyttää, että he toimisivat kansan parhaaksi täysin rinnoin. He ovat meidän äänestäjien edunvalvojia, asiainhoitajia, jotka ovat vastuussa valtuuttajilleen. Kukaan ei ole heitä valtuuttanut eduskuntaan vitsejä vääntämään, eikä toisia moittimaan. Työ olisi otettava vakavasti ihan vain siksikin, että se on vakavaa työtä, eikä leikkiä.

Maassamme on tällä hetkellä niin paljon työttömiä ja köyhiä ihmisiä, että heidän asioittensa lähes tahallista huonoa hoitamista on pidettävä erikoisen moitittavana. Kyseessä on kansallinen häpeäpilkku, EU:n ruoka-avustuksineen ja  Hurstin avun loppumattomine tarvitsijoineen. Hallitus ja eduskunta elävät ja tekevät ”viisaita ” päätöksiään ilmeisen siinä uskossa, että köyhiä ei Suomessa ole olemassakaan.

Poliitikot pitää saada jotenkin vastuuseen myös vaalipuheistaan. On täysin käsittämätöntä, että ennen vaaleja luvataan asioita, joita ei ole edes aikomuskaan noudattaa. Jokaisen poliitikon pitäisi julkaista lista lupauksistaan ja pitää se kansalaisten nähtävillä seuraaviin vaaleihin asti.

Jos tavallisilla työpaikoilla työnhakija lupaisi ja kertoisi valintansa tueksi pilvestä temmattuja juttuja, hänen työuransa jäisi kovin lyhyeksi.

Jos tällä vaalikaudella Suomen tilanne ei muutu olennaisesti paremmaksi, on aika harkita jotakin radikaalia muutosta demokratian toteuttamistapaan. Mitä se muutos olisi, sitä kannattaisi miettiä jo nyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Kyllä poliitikot ovat tuoneet selvästi esiin, että on lapsellista pidättäytyä politiikan tekemisessä vaalilupauksiin. Vaalipuheet ovat vaalipuheita ja sen jälkeen alkaa hallituksen perustaminen ja siellä puhutaan vallan muuta kieltä. Poliitikan kieltä. Ainahan on sanottu, että ennen vaaleja kaikki puolueet ovat köyhän asialla.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Aikoinaan Suomessakin tehtiin politiikkaa vakavalla mielellä. Ehkä nytkin, mutta se ei enää siltä näytä. Uskottavuus on kadonnut, tuloksia syntyy hyvin vähän.

Käyttäjän JuhaniHirvonen kuva
Juhani Hirvonen

Kyllä köyhänkin asialla voi olla, mutta asiaa on vietävä eteenpäin mahdollisimman pitkälle, Tämä köyhä sanana on vähän liian lavea käsite. Sinäsä esim. eläke voi olla pieni, mutta asutaan halvemmilla asuntoaluiella, omassa asunnossa, säästöjäkin on, toiminut esim. yrittäjänä, pistänyt rahaa sivuun (jotkut pystyvät), hoitanut vanhuuden turvaansa näin. Toista on eläkeläisellä, joka asuu kaupungissa, vuokralla. Jo asumismenot ovat suuret.

Tietenkin sijoittajien ja nyt jopa yhteiskunnan päättäjien mukaan, kaikkien pitäisi asua ja kalliilla. Siellä suuressa kaupungissa, jossa kauppakin pystytään hoitamaan tehokkaasti. Yhteiskunnan palvelut, pankit yms. mukana!

Allekirjoitus: Hirvosen Jussi, monen mielestä järjeltään köyhä!

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Aiheesta kokonaan poiketen: huomasin, että asut Siilinjärvellä. Et kai sentään Hoikin kylällä?

Käyttäjän JuhaniHirvonen kuva
Juhani Hirvonen Vastaus kommenttiin #13

En, enkä Pöljällä (mielipiteet). Melkein keskustassa Räisälän alueella, kuuden huoneiston rivitalossa,

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen Vastaus kommenttiin #14

Asuin siellä nuorena, kävin koulua mm. Siilinjärven keskikoulussa. Silloin ei ollut lukiota.

Siksi kysäisin.

Kaikkea hyvää!

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Arkadianmäestä on tullut eräänlainen sirkus, jossa kansanedustajat viihdyttävät kansalaisia paskapuheillaan, tekemättä mitään muuta kuin vahinkoa maallemme ja kansallemme. Kansalaisten tulisikin laittaa stoppi asioille ja alkaa äänestämään aivan muita kuin nykypuolueiden ehdokkaita.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta.Olisiko kansassa vika?

Kun enemmistöllä ei ole hajuakaan siitä miten eduskunta toimii ja miten päätökset syntyy.
Mitkä on eri ministerien vastuut ministeriönsä päätöksissä. Mikä osuus on valiokunnilla ministeriöiden päätöksiin. (jossa istuu joka puolueesta jäseniä,oppositiostakin)

Lisäksi VM-virkamiehet tekevät tilastoja pitkälle tulevaisuuteen.Niitä on aloitettu jo edellisien hallitusten aikana.Jatkaa seuraavat hallitukset.

Yhä vähemmän on asioita jota eduskunta voi päättää yksin.

EU lait ohittaa Kansalliset lait,EU tulee käskyt ,direktiivit miten EU-maissa toimitaan.
Sosiaaliturvasta
eläkkeistä
veroista
ALV
Palkoista
työttömyysturvasta
Valtion ja kuntien palveluista.

Kun eduskunnassa on 200 edustajaa ei yksi kansanedustaja voi luvata mitään.
Koska jos se ei ole puolueen ohjelmassa ei sitä tuoda eduskuntaan.
Hallituksen kokoonpano vaikuttaa asioihin mitä hallitus ajaa. Niistä sovitaan hallitusneuvottelussa.
Hallituspuolueet on aina yhdessä eduskunnan enemmistö.
Siihenkin vaikuttaa vielä onko pääministeripuolue,onko porvari vai vasemmisto enemmistönä eduskunnassa.
-03-19 porvaripuolueita 6-2 sdp,vas.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Jos olisin voinut, niin olisin suositellut kommenttiasi parikin kertaa. Niin oikeassa olet.

Käyttäjän JuhaniHirvonen kuva
Juhani Hirvonen

Yksittäisen politiikon rooli on yhteisessä päätöksenteossa pieni. Yksittäinen poliitikko voi toki luvata; ajan tätä asiaa mahdollisimman pitkälle. Kun on ensin pääsyt sinne (eduskuntaan tai valtuustoon. Poliitikko tuo tämän hänelle tärkeän asian esille omassa ryhmässään, keskustelee ensin muiden ryhmän jäsenten kanssa, miten tätä asiaa voi viedä eteempäin. Jos asia tyssää jo ryhmässä (puolue); poliitikko on lupauksensa täyttänyt; pitänyt asiaa esillä mahdollisimman pitkään.......
Nämä suuret lupaukset ryhmienkin (puolueitten) osalta päättyvät useimmiten mahalaskuun; työttömyys pois muutamassa kuukaudessa. Hyvääkin tarkoittavat päätökset johtavat joskus "irvikuvan" omaiseen lopputulokseen! Rahamarkkinoiden vapautus 80-luvun lopulla!

Lisäksi tätä valmistelutyötä olisi nopeutettava. Valiokunnat eduskunnassa ja lautakunnat kunnissa. Niille annettaisiin päivämäärä, mihin mennessä esityksen on tultava. Em. elimissä on edustettuina kaikki poliittiset ryhmät. Niiden päätöksiin sidoututtaisiin, jos lakia ei olisi rikottu. Muutoin pitäisi olla tosi perusteltu syy jättää päättävässä elimessä päätös tekemättä.

Nuoremmat päättäjät ainakin turhautuvat saman asian vatkaamiseen, vuodesta toiseen. Jäävät pois ehdokaslistoilta, ainakin osittain.
Sääli sinänsä!

Toimituksen poiminnat