veksi

Onko maaseudulle rakentamisen kieltävä yleinen ohje olemassa?

Onko Suomessa olemassa virallinen määräys, joka  estää asuinrakennusten rakentaminen maaseudulle ? Jos on, niin miten se on mahdollista ? Jos ei ole, niin miksi menetellään niin kuin sellainen olisi olemassa?

Jo perustuslakimme suojaa jokaisen oikeuden asumiseen ja omistamiseen. Jos siis ryhdytään määräyksillä rajoittamaan ihmisten oikeutta asua siellä missä he haluavat, loukataan yksilön perustuslain takaamia oikeuksia.

Asia tuli ajankohtaiseksi  luettuani, vähän jälkijättöisesti, Maaseudun Tulevaisuuden kirjoituksen 24.3.2016 :

"Maalle rakentaminen ei ole nyky-Suomessa läpihuutojuttu."

MT:n mielipidesivulla nimimerkki "Byrokratian uhrit" kertoo, kuinka maalla asumisen unelma jumittui elykeskuksen valitukseen kunnan myöntämästä rakennusluvasta.

Lapsiperhe halusi rakentaa kodin turvalliseen maaseutuympäristöön lasten isovanhempien naapuriin. Perhe koki, että kolmen sukupolven yhteisö toisi turvaa lasten lisäksi isovanhemmille.

Perheen mukaan elykeskus perusteli valitustaan muun muassa sillä, että luvan myöntäminen saattaisi houkutella muitakin perheitä vastaavaan ratkaisuun. Elykeskus pelkäsi, että luvan myöntäminen ”saattaa aiheuttaa haitallista yhdyskuntakehitystä”.

Voiko juuri selvempää esimerkkiä vaatia siitä, että valtio ja sen viranomaiset noudattavat jonkunlaista yhteiskuntarakenteen tiivistämisestä annettua ohjetta.

 

 

401

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

"Perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussääntelyllä edellytetään lähtökohtaisesti samanlaista kohtelua muun muassa asuinpaikkaan katsomatta. Pelkkää maantieteellistä kriteeriä ei voida pitää hyväksyttävänä erotteluperusteena perusoikeusjärjestelmässä, jonka kokonaisuuteen kuuluvat myös maassaliikkumisoikeus ja asuinpaikan valitsemisen vapaus"

(Lainkirjoittajan opas)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Onko Suomessa olemassa virallinen määräys estää asuinrakennusten rakentaminen maaseudulle?''

Minulle on jäänyt sellainen kuva, että maalle rakentaminen ei ole suotavaa. Siksi se on tehty mahdollisimman hankalaksi.

Sinulle täysin vieras ihminen ilman omistusoikeutta määrää mitä saat maallesi rakentaa. Tuntuu oudolta.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

Outoa se on.

Myös kunnan toimenpiteillä rakentamista säädellään. Jossain kunnassa saa helpolla rakennusluvan maalle, jopa järvien rannoille. Toisessa kunnassa siihen on asetettu tietoisesti kaiken maailman esteitä.

Ennen kuntaliitosta silloisessa kotikunnassani Valkealassa rakennettiin maalle enemmän kuin taajama-alueille. Nyt ei rakenneta juuri ollenkaan, vaikka maaseutukyliin tuli vedettyä vesi- ja viemäriverkot, sekä laajakaista.
Rehellisesti sanoen: ei kyllä paljoa rakenneta keskustaajamaankaan.

Eero Mattila

Vihreät ja sosiaalideokraatit suosivat taajama-asutusta. Siispä on laadittu suositusetäisyys lähimpään kouluun. Kuntakohtaisesti tämän noudattaminen vaihtelee, mutta tiedän 60-vuotiaan pariskunnan saaneet kielteisen rakennuslupapäätöksen, koska kouluun oli yli 3 km matkaa. Pariskunta oli lapseton.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

Ihan kuin tuo ei olisi tottakaan !
Kuulostaa miltei Pohjois-Korealaiselta touhulta.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Viimeistään 30 vuoden kuluttua heidän talossaan olisi kenties asunut lapsiperhe. Mutta joo aivan hanurista tällainen rajoittaminen vapaassa maassa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Keskisuomalainen ja Maaseudun Tulevaisuus uutisoivat tapauksista, taisi olla vuonna 2012. Koska kumpikaan ei ole säilyttänyt uutista, laitetaan lainaus tältä palstalta (linkki ei enää toimi)

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/p%C...

"Keskisuomalainen (KSML 21.7.) uutisoi tapauksesta, jossa maanomistaja ei saanut rakennuslupaa 20 hehtaarin ”tontilleen”. Entisen Jyväskylän maalaiskunnan puolella sijaitsevasta Nyrölästä kaupungin keskustaan on puolen tunnin automatka. Seudulla on normaalia maaseutuasutusta maatiloineen ja omakotitaloineen.

Jyväskylän Leppälahdella, kyläkeskuksen ulkopuolella, kaupunki ei puolestaan salli tonttien myymistä asuinrakentamista varten (MT 25.7.). Mahdollinen uudisrakentaminen halutaan keskittää kyläkeskuksen ympäristöön.

Nyrölän tapauksessa 60-vuotiasta luvanhakijaa oli kertomansa mukaan pidetty liian vanhana. Kaupungin pelkona oli, että taloon voisi muuttaa pian lapsiperhe, jolle pitäisi järjestää koulukyyti.

Jotain on pahasti vialla, jos Suomessa täytyy pelätä lapsiperheen muuttamista maalle. Rakennusluvan epääminen ikäperustein liikkunee jo lain rajan väärällä puolella.
"

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

”luvan myöntäminen saattaa aiheuttaa haitallista yhdyskuntakehitystä”

Taloa ei rakenneta sen vuoksi, että se olisi hyödyllistä tai haitallista jollekin täysin asiaan liittymättömälle muurahaisyhdyskuntatieteilijälle.

Se rakennetaan omilla tai lainatuilla rahoilla kodiksi itselle ja perheelle niiden tarpeiden ja toiveiden mukaan mitä kenelläkin on. Jos kunta, elykeskus tai kuka tahansa haluaa päättää toisten omaisuudesta, päätösvalta pitää ostaa lunastamalla kiinteistö itselle. Toinen mahdollisuus on julistaa omistaja holhouksenalaiseksi, mutta se on taidettukin jo suomalaisten osalta tehdä.

Eero Mattila

Näinhän sen pitäisi olla, mutta ei ole.
- Rakennustarkastajan pitäisi auttaa kansalaisia toteuttamaan unelmansa. Mutta he soveltavat työssään suoraan jonkun puolueen tavoiteohjelmaa; kuka saa rakentaa, minne saa rakentaa, minkä värisen talon saa rakentaa.. ennaltaehkäisevät haitallista yhdyskuntakehitystä. Ihan kun joku muualla asuva virkailija osaisi päättää mikä on haitallista ja mikä ei.
- Tällä hetkellä nimenomaan virkamiehet aiheuttavat haitallista yhdyskuntakehitystä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Muuten ei rakenneta kaupunkeihinkaan. Eihän Suomen byrokraateilla olisi ns. töitä.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

Kaupunkirakentaminen on vähän eri asia. Tontit on ennalta kaavoitettuja ja niistä valitaan se, joka miellyttää.

Kaupunkiin rakentaja on valinnut kaupungin asuinpaikakseen ja saa sinne rakentaa. Maaseuturakentaja useinkaan ei saa rakentaa, vaikka kuinka sinne haluaisi.
Miksi ei voi julkisesti ilmoittaa, että viranomaisia on ohjeistettu antamaan mahdollisimman usein kielteinen päätös maaseudun rakennusluvan hakijalle?

Eero Mattila

Rakentamisen vaikeuttaminen maaseudulla on puolilaitonta toimintaa. Laista ei löydy perusteluita, mutta virkamiehet voivat halutessaan hankaloittaa hyvin paljon.
- Esim. meidän tilalla on manttaalilukuun perustuvia käyttämättömiä rakennuspaikkoja 4 kpl. Tinkaamisen jälkeen kunnan kaavoitustoimi myöntää tämän. Mutta sanovat samalla että kunta tulee vastustamaan rakentamisaikomuksia.
- Keskustaajaman ympärille on jokapuolelle tehty kaavasuunnittelualue. Kaavasuunnittelualue ei ole juridinen termi, sen perusteella ei pitäisi rakennuslupaa evätä, mutta näin tehdään. Esim. yleiskaavan valmistelu on juridinen termi, jolla rakennusluvan käsittely voidaan lykätä tuonnemmaksi. Mutta lykkäystä ei voi tehdä loputtomasti, rakennuslaissa on muistaakseni 5 vuoden maksimi aika.

- Suomessa virkamiesten puolilaiton toiminta on avannut oven korruptiolle. Rakennusoikeus siirretään tietyille yhtiöille pois yksityisiltä maanomistajilta. Tämä toki on mm. perustuslain vastaista. Mutta Suomessa virkamies ei koskaan joudu vastuuseen teoistaan.

Jaakko Savolainen

Asiaa on syytä ajatella myös kokonaiscvaltaisesti.

Uusi rakennus palvelee käyttäjiä ainakin 50 - 100 vuotta. Tänä aikana sillä on todennäköisesti monia käyttäjiä. Näillä käyttäjillä on monenlaisia tarpeita.

Yhteikunta on velvoitettu lainsäädäntöteitse moniin palveluihin asukkailleen. Pitää huolehtia terveydenhuollon järjestämisestä vauvasta vaariin. Myöskin kuntalaisten tavanomaisten toimien turvaaminen myös heikoille kuuluu kunnan velvollisuuksiin. Pitää huolehtia koulutuksesta. Kunnan täytyy taata kaikille ainakin minimipalvelut elämän jokaisella alueella. Pitää huolehtia sosiaaliapua tarvitsevista. Pitää valvoa elinkeinon harjoittajien toimien lainseuraamisesta. Ja niin edespäin liki rajattomasti.

Kaikki nämä yhtyeiskunnan velvoitteet tulevat halvemmiksi, mikäli kaikki asuvat yhdessä rykelmässä. Viranomaiset siis säätävät yhteiskunnan varoja pyrkiessään käytännössä rajoittamaan rakentamista syrjäkulmille. he pyrkivät aikaansaamaan hyvää yhteiskunnalle.

Toisaalta viranomaisten kaikkia toimia säätää laki. Viranomaisella ei ole mitään lakiin perustumatonta oikeutta tai velvollisuutta rajoittaa rakentamista. Ja juuri tässä on asian ydin. lakien tulkinta on epämääräistä. mikä yhden mielestä on lainkuuliaisuutta, saattaa toisen mielestä olla lainmukaista.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

"Toisaalta viranomaisten kaikkia toimia säätää laki. Viranomaisella ei ole mitään lakiin perustumatonta oikeutta tai velvollisuutta rajoittaa rakentamista. Ja juuri tässä on asian ydin. lakien tulkinta on epämääräistä. mikä yhden mielestä on lainkuuliaisuutta, saattaa toisen mielestä olla lainmukaista."

Toisaalta elämme myös tasavertaisessa, demokraattisessa maassa, jota usein pidetään globaalina mallimaana, varsinkin erilaisten oikeuksien noudattamisessa.

En tiedä tarkoin esim. muun Euroopan tilannetta rakentamisen rajoittamisesta, mutta en ole ainakaan kuullut totaalisesta maaseutuasumisen rajoittamisesta.

Ilmeisesti olemme tässäkin mallimaa, edelläkävijä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset