*

veksi

Hinnat halpenevat enää vain Lidlissä

S-liike aloitti alkuvuodesta hintojen halpuutuskampanjan, johon K-kaupat vastasivat lähes välittömästi. Asiakkaat tervehtivät halpuutuskampanjoita ilolla, yleisesti oltiin jo pitkään epäilty kauppojen hínnoittelevan tuotteita ylihintaisiksi. Myös kauppojen luksusrakentaminen ja kilpailun rajoittuminen todellisuudessa vain S ja K-ryhmien keskeiseksi, lisäsi epäilyä hinnoitteluun.

Halpuutus näytti ainakin jossain määrin tehoavan, koska ruokakorin hinta laski vertailussa helmikuusta 2015 kesäkuuhun 2015. Vertailussa näkyi S ja K-ryhmien halpuutuskampan vaikutukset.

Yllättävää on, että nyt joulukuun alussa tehdyssä vertailussa ruokakorien hinnat jälleen kallistuivat. Syynä voi olla normaali kausihintojen vaihtelu, mutta se tuskin selittää läheskään kaikkea. Vertailussa mukana ollut LIDL jatkoi hintojensa laskemista ja oli joulukuun vertailussa ainoa hintojaan halventanut kauppaketju.

Vertailun tulokset ovat mielenkiintoisia ja herättävät monia kysymyksiä. Ovatko S ja K-ryhmien halpuutuskampanjat lopulta vain tehokkaita mainoskikkoja? Onko aiemmin ollut olemassa kenties jonkun asteinen salainen hintasopimus kahden pääkilpailijan välillä turhan hintakilpailun estämiseksi? Pakottiko Lidlin tulo jakamaan markkinoita avaamaan ainakin näennäisen hintakilpailun?

On mielenkiintoista seurata kauppaketjujen tulevia toimia. Kilpailu ei tule jäämään tähän, uusia keinoja varmasti suunnitellaan kuumeisesti. Maa- ja  puutarhatalous, meidän kotimaisen ruuan tuottajamme, seuraavat tulevia toimia pelolla. Jos hinnat halpenevat,  jo muutenkin vaikeuksissa kamppaileva maatalous ja elitarviketeollisuuskin, joutuvat ainakin osin maksumiehiksi. Maksajia löytyy myös kaupan henkilökunnasta, työehdot huononevat ja ennestään huonot palkat vieläkin huononevat.

Mielenkiintoista on myös seurata, miten käy nyt kiivaana käyvän "korttipelin". Etukortit eivät ole asiakkaille tuottoisia, vaan päinvastoin. Joka euro korttikustannuksista on ladattu hintoihin, halusimme tai emme.

Ainoana "kortittomana" operoiva LIDL maksaa bonukset suoraan käteen jokaisen ostoskerran yhteydessä.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

http://www.talouselama.fi/uutiset/no-nyt-se-selvis...

Tänään julkaisun tutkimuksenmukaan Suomi on euroalueiden kallein maa elintarvike hinta vertailuissa.

Laskenta tavasta riippuen voisi sanoa että Suomessa hinnat on noussu 25% enemmän mitä euroalueiden keskiarvo on noussut vuodesta 2007

Euroalueiden keskiarvo nousu 15%
Suomessa nousua on ollut 20%

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

Tilasto ei naurata meistä ketään.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ruokakorituotteiden hinnoilla on taipumus noudta vähemmän kuin muut.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Meille ikävän tuttua että nuo kotimaiset ketjut kyllä ottavat omansa sitten alkutuottajilta; omista katteistaan ne eivät pahemmin tingi.
Eikä verottajakaan ole halukas osallistumaan talkoisiin.

Kuluttajalle asia näyttää hyvältä mutta kannattaa miettiä siinä etukorttia vilauttaessa että samalla tulee tukeneeksi tätä systeemiä omalta pieneltä osaltaan.

Toisaalta kun vertaa sen ruokakorin hintaan tarvittavaa työaikaa niin aika paljon tuo on vuosien varrella tullut oikeaan suuntaan. Syyt siihen ovat toki vähän moninaisemmat.

Lähiruoka ja suoramyynti onkin nykyisin yhä suositumpaa mutta siinäkin verottaja ja pykälänikkari tekevät kaikkensa että se juuri täällä Suomessa olisi mahdollisimman hankalaa.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

"Lähiruoka ja suoramyynti onkin nykyisin yhä suositumpaa mutta siinäkin verottaja ja pykälänikkari tekevät kaikkensa että se juuri täällä Suomessa olisi mahdollisimman hankalaa."

Tuo sanomasi on totisinta totta. Niin ihmeellisiä säädöksiä on olemassa, että tuntuu niitä laaditun vain ilkeyden vuoksi.

Esimerkkinä kananmunien myynti. Pientuottajan leimaamattomia ja tarkastamattomia kananmunia ei saa myydä lähikaupassa, mutta kylläkin kaupan pihalla. Ota sen logiikasta selvää....

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olen kuitenkin motivoitunut keskittämään ostokseni Prismaan tai S-markettiin ja ABC:n bensatankeille siinä määrin kuin mahdollista, koska saan noin tuhat euroa vuodessa bonusta ja ylijäämäpalautusta yhteensä.

Voi olla, että Lidl:n kautta halvemmat välittömät hinnat huomioiden yltäisi samaan lopputulemaan, mutta kun Lidl:stä ei saa kuin osan niistä tuotteista, joita haluaa ostaa. Loput pitäisi kuitenkin ostaa muualta ja sitten S-ryhmän bonuksissa ei pääsisi läheskään samalle prosenttitasolle.

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

Itseä motivoi kaiken saaminen hyvällä laadulla ja edulliseen hintaan. Lidlissä on tietenkin melkein aina saatavilla melkein kaikkia minun haluamia tuotteita, mutta valikoima on lihatuotteissa välillä rajoitettu. Muuten saan tavallisista tuotteista käytännössä aina kaiken mitä haluan, poislukien kokolihan eli mm. porsaan fileen. Lihan hinta on Lidlissä selvästi kalliimpi.

Prismassa aamuisin löytyy hyviä tarjouksia porsaan lihasta ja se halvempi kermajuusto on edullista.

Citymarketissa olen vain poikkeuksellisesti saanut edullista lihaa, ja ainoastaan Myyrmannin Citymarketista. Taitaa kauppias seurata tarkkaan muiden hinnoittelua, joka on mielestäni ihan hyvä juttu.

Luulen myös hyötyväni merkittävästi, koska en maksa ABC:n järkyttävän kallista bensan hintaa pääkaupunkiseudulla, oli siinä mitä bonusta tahansa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

#6 Ostat siis keskimäärin 2000 eurolla kuukaudessa ruokaa ja bensaa, koska bonus voi olla jopa 5% ostoista. Et sitten ihan persaukinen olekaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Keskimääräinen bonus on 60-70 euroa kuussa. Se kertaa 12 ja siihen päälle pari sataa ylijäämäpalautusta (eli siis "omistajan" osinkoa) tekee sen tonnin. Lapset lentäneet jo pois, mutta vaimon antamat ostoslistat tuppaavat vain pitenemään ja laatutasovaatimus nousemaan.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Tunnettu tosiasiahan on, että "etukorttien" vaikutus kokonaishintatasoon on korottava.
Ihannetilanne olisi, että korttejä ei olisi ja korttien hintoja nostava osuus olisi suoraan pois hinnoista. Eihän se toteudu. Täysin varmasti hinnoissa on mukana korttien näennäinen alennus. Eikä korttileikistä aiheutuneille kuluillekaan ole muista maksajia kuin kuluttaja.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

S-ryhmän kaupoissa halvin Earl Grey tee on nyt lähes kolme kertaa kalliimpaa kuin vielä kesällä. Tämä johtuu halvimpien ryhmän omien tuotteiden lakkauttamisesta, kaksi hyvin nopeassa tahdissa.

Vaihdoin noin 10 v. sitten Rainbowin Earl Greyhin, jolloin sen hinta oli 1,50 €/200 g. Silloin samankokoinen Twiningsin irtotee maksoi 4,50 €. Vuosien mittaan Rainbow kallistui hieman, mutta oli aina alle kahden euron eli kilohinta oli aina selvästi alle puolet Twiningsista.

Joskus alkusyksystä sitten ihmettelin, kun tuttua teetä ei löytynyt. Kävin muistakin ryhmän kaupoista etsimässä, mutta varmistui, että tuote on lopetettu. Seuraavaksi halvin oli 100*2g pussit tuotemerkillä Xtra. Hinta oli jotain alle 3 € eli noin 2/3 Twiningsin kilohinnasta. Nyt on sitten Xtran pussit pienentyneet 1,2 grammaan ja kilohinta on niin vähän halvempi kuin Twiningsilla, että enää ei kannata ostaa huonompaa. Foodian mukaan Twinings Earl Grey irtotee 200 g maksaa 4,30 € ja kilohinta on 21,5 €. Xtran pienet pussit, 100 kpl maksaa 2,5 € ja kilohinta 20 €. Minun käytössäni irtotee on melkein kätevämpää ja Twiningsin tee parasta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Lidl on ihan eri sarjassa näiden monopolililliputtien kanssa.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Suomi on edelleen kartellien luvattu maa. On aika selvää, että kilpailun puuttuessa tavarantoimittajat ja jälleenmyyjät voivat ihan vapaasti sopia vähittäishinnat keskenään. Elintarvikekauppa on keskittynyttä ja Suomessa on nykyään käytännössä vain kaksi kotimaista jakelijaa ja sitten tämä Saksalainen Lidl. Aina kun markkinoiden jakajien määrä on pieni, niin kummasti vaan alkaa hinnat nousemaan. Eikä se Lidl myy yhtään sen halvemmalla, kuin on pakko. Kartellithan ovat laittomia kyllä, mutta aika vaikeita valvoa.

Lopputulos muistuttaa 70 -80 lukua, jolloin viranomaisten toimesta pyrittiin suojaamaan suomalaista elintarviketeollisuutta, rajoittamalla elintavikkeiden maahantuontia. Mm ssa Valion juustot, suomalaisten panimoiden tuotteet jne. olivat silloin suojelun kohteena.

Näin pidettiin valikoima sopivana ja mm ssa pyhä MTK tyytyväisenä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Duopoli s ja k ajoivat suomesta Suomen Lähikaupan, Etujätin, saksalaisen Spar ketjun sekä e-ryhmän ahtaalle. Jos kauppojen kilpailu olisi vielä vapaampaa niin s-ryhmä pyrkisisyöksemään k-ryhmän monopolin tieltä nurin. Vielä jokunen m-ryhmän kauppa, euromarketti ja minimani sinnittelee. Sitten on vielä yksinäisiä mohikaaneja kuten Keskinen Tuurissa ja Megamarketti Keuruulla, niiden terveydentilasta ei ole tietoa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Mutta ei tuo Suomen Lähikaupan siirtyminen K-ryhmälle kovin hyvä juttu ole kun aikeissa on sulkea pienimmät siwat ja muuttaa valintatalot sekämsuurimmat siwat k-marketeiksi. Se tarkoittaa loppua lähikaupalle ja paluuta peltomarketti linjalle.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Myöskin Halpa-Halli länsirannikolla on yksityisenä kilpailussa mukana!

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Laskin aikanaan, että meille tyypillisen ruokakorin sai LIDL:stä 30 % edullisimmin verraten viereiseen markettiin. Sittemmin en ole hintavertailuja tehnyt. Saksalaisessa kaupassa olen kiinnittänyt huomiota hyvään laatuun, varsinkin hedelmien, kasvisten ja vihannesten osin.

Marketeista haetaan vain tarjoustavaraa ja erikoistuotteita, jota LIDL:n hyllyissä ei ole tarjolla.

Dupolin halpuuttaminen joidenkin tuotteiden osin on siirretty selvästi muiden tuotteiden hintaan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Nuo bonukset ovat oiva tapa koukuttaa kuluttajat keskittämään. Samalla vaan tahtoo käydä niin, että hankintojen hintaseuranta hämärtyy. Tämän homman kaupan setä osaa hyvin. Siksi nuo bonus yms. Kortit ovat vain kuluttajan ostojen ohjausväline.

Jälkikäteen tulevat plussat ovat ostajan omia rahoja, jotka makaavat vuoden kaupan tilillä. Mieluummin otan alennukset heti pois kuleksimasta ja vertaan jatkuvasti hankintojen absoluuttista hintaa.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

"Nuo bonukset ovat oiva tapa koukuttaa kuluttajat keskittämään. Samalla vaan tahtoo käydä niin, että hankintojen hintaseuranta hämärtyy. Tämän homman kaupan setä osaa hyvin. Siksi nuo bonus yms. Kortit ovat vain kuluttajan ostojen ohjausväline.

Jälkikäteen tulevat plussat ovat ostajan omia rahoja, jotka makaavat vuoden kaupan tilillä."

Asia on juuri nin kun sanot. Asiakkaitten hölmöyttä käytetään hyväksi.

Reijo Tossavainen

Isot ketjut rakentavat kilvan isoja marketteja. Rahat menee sinne.

Rahat revitään asiakkailta, mutta myös tuottajilta, sillä maataloustuotteiden ostohinnat ovat laskeneet. Useimmat maatilat ovat kannattavuuden alarajoilla, monet jopa konkurssikypsiä.

Reijo Tossavainen

Tein aikoinaan eduskunnassa ministerille kirjallisen kysymyksen bonusten kilpailua rajoittavasta vaikutuksesta. Ministeri Ihalainen vastasi ympäripyöreää liirumlaarumia.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

No voi hitto ! Ihalainenhan kuulostaa aivan poliitikolta.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Hintakilpailussa s- ja k-ryhmällä hintoja saatiin alas kilpailuttamalla tuottajia, eli epä eettisimmällä vaihtoehdolla. Sen sai havaita kun maatalous ihmiset marssivat Hesan keskustaan talikoin ja traktorein keväällä ja alkukesästä. Jonkin verran hintoja olisisaanuta alas katetta laskemalla. Halpuutuskamppanjan pysäytyksen syy voi myös olla siinä että duopoli ketjut odottavat ensivuoden ALV korotusta. On hyvä muistaa se pelisääntö että jokainen Alv korotuksen prosentti lisää tuplasti hintaa eli jos alv 14% nousee haluttuun 24% niin ruokien hinnat kohoaa 20%.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ruuan hinta selittyy pitkälti verotuksella, joka on keskimäärin 41% elintarvikkeiden kuluttajahinnasta. Mutta kyllä verotus on ihanaa. Ruoan veroton hinta on aika lailla eurooppalaista keskitasoa.

https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&ur...

SOK liikevoittoprosentti oli viime vuonna 0,3%. Ainakaan viiteen vuoteen ei ole ylitetty 0,5%. Ruokakeskon liikevoittoprosentti oli 4%. Vertailun vuoksi Suomen Punaisen Ristin voittoprosentti oli näitä isompi.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Kannattaa suhtautua pienellä varauksella raporttiin, koska se on PTY:n eli "epäiltyjen" itsensä julkaisema. Huvittavia ovat mm. otsikot käppyröiden päällä, jotka ovat aina kallellaan kauppojen hyväksi.

Ruoka on Euroopassa kalliimpaa likimain vain maissa, joissa tulotaso on selvästi korkeampi. Se viittaa siihen, että asiakkaiden käytössä oleva raha ei ratkaise Suomen hintatasoa, kuten voisi.

Lidl tekee liikevoittoa 6 %.
http://www.finder.fi/Hallintayhti%C3%B6it%C3%A4/Li...

SOK ja Kesko satsaavat seiniin ja ylimääräiseen. Voitot kuluvat niihin. Laskutuskartellikaan tuskin auttaa, jos vielä voimassa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Raportti ei ole PTY:n tekemä ja samaan lopputulokseen päätyi myös TEM omassa selvityksessään.

41% verotus elintarvikkeiden kuluttajahinnoissa on poikkeuksellisen kova.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja Vastaus kommenttiin #29

Kiinnitä huomiota otsikoihin. Ne liioittelevat tai vähättelevät tilastotietoa julkaisijan edun mukaisesti. Rapsan mukaan verotus on kireää, muttei kireintä, eikä maiden välillä enimmäkseen ole suurta eroa.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

"liikevoittoprosentti oli viime vuonna 0,3%. Ainakaan viiteen vuoteen ei ole ylitetty 0,5%. Ruokakeskon liikevoittoprosentti oli 4%. Vertailun vuoksi Suomen Punaisen Ristin voittoprosentti oli näitä isompi."

Liikevoitto on se, mikä halutaan tilinpäätöksessä ilmoittaa. Se on erittäin helppo muuttaa vaikka miinusmerkkiseksi mm. poistojen ja investointien avulla.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Niin siis Meinaatko että nämä investoivat vain näyttääkseen pienempää voittoa? Sehän nyt olisi jo melkoisen omituista.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen Vastaus kommenttiin #30

Juuri sitä meinaan.
Laajennetaan mitä erikoisimmille aloille. Täälläkin S-liike osti juuri huvipuiston.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #30

S-ketjuhan on osuuskauppa. Se toimii eri toimintamallilla kuin yrittäjävetoiset kaupat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #32

"S-ketjuhan on osuuskauppa. Se toimii eri toimintamallilla kuin yrittäjävetoiset kaupat."

Mitähän järkeä oli osuuskunnalta lähteä Venäjää valloittamaan?

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #35
Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Lidli on sekä hinnoissa että siinä hyvä että sielä ei ole niitä bonuskortteja niiden kanssa sählätessä menee aikaa ihan turhaa ja maksaa ja kassoilla on jonoja paljon enemmin kuin Lidlissä. Ne myös nostavat hintoja . Onko hintavertailussa tosiaan Suomi kallein enne oli Tanska ja Norja Suomi ja Ruotsi suurinpiirtein samalla tasolla,vertaaminen euroopan hintatasoon on väärä ei näin pohjoisessa siaitsevissa maissa missään ole sen halvempaa. Tanska on erittäin suotuisat olosuhteet maanviljelylle samoin Ruotsissa kun skoone joka on Ruotsin vilja aitta on kokonaan Suomen eteläpuolella ja saavat kaksi satoa vuodessa peltoalueet ovat laajat ja kivettömät jote koneiden käyttö on tehokkaampaa. Ei ruotsissa peltoja juurikaan ole niin pohjoisessa kuin meillä Toinen hintoihin vaikuttava tekiä on verotus meillä menee veroihin liian paljon rahaa kaikki vaikuttaa kaikeen meni se vero mistä tahansa ja keneltä tahansa kun kaikki raha on kuitenkin lähtöisin työnantajalta.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Lidlin hintataso tuntuu jonkin verran nousseen viime aikoina ainakin niissä tuotteissa, joita itse hankin. Ei se ole minun tapauksessa mikään erityisen edullinen kauppa. Kalliita erikoistuotteita tulee koko ajan lisää ja halvemmasta päästä tuotteita tuntuu häviävän.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Suomessa on norjan hinnat ja viron palkat.Norjassa elää pienperhe paremmin kuin suomessa keskiluokkainen joka luulee vieläkin pelastuvansa hallituksen ,eli ekn halpatyövoiman tuomisesta suomeen.Suomessa ei ole minkäänlaista kilpailua oikeassa maailmassa,on ainoastaan näiden sisäpiiriläisten luomat ympyrät,joissa he istuvat jokaisen hallituksen ja johtokunnan jne.palleilla säätämässä omilleen mahdollisimman suurta voittoa takaavat lait ja systeemit.Alko jne.sama juttu.Ilmaiset viinat hallituksen jäsenille,ovelle asti hei,eli eduskunnasta suoraan ilmaisten viinanäytteiden pariin.Tottakai veronmaksajien rahoilla.

Lidl on saksassa iso ketju,joka myy kaikkea maan ja taivaan väliltä.Suomessa vaan tuppaa ne hinnat kohoamaan,koska kuluttajilla ei mahdollisuuksia valita ole,ja hiljalleen menevät samaan hintatasoon.Pienet kaupat ajetaan alas,on ajettu,jotta nämä tyypit saavat keskenänsä hallita,jakaa bonuksia ynm.toisilleen,keskittää ja määrätä hinnat.On tungettu pankkia ja vakuutusta sitä sun tätä samaan pakettiin.Korttien orjat maksavat moninkertaisesti ja nostavat hintoja,kun kantaasiakaskunnonkansalainenparempiihminen -mentaliteetti pistää näin tekemään.Suomalainenhan ei tunnusta olevansa köyhä,eikä kipeä.

Hallituksella on helppo homma kun kuvitellaan että kaikki mikä maksaa mahdollisimman paljon on parasta.Ja tottakai naapurien pitää nähdä että siellä sitä ostellaan ylihinnoiteltuja made in china tuotteita suomalaisina sokoksista ja marimekoista jne.jne.Suomalaisen kun kuuluu maksaa kaikesta enemmän kuin muiden,koska kunnon kansalainen,ja veronmaksaja,ei palvelullakaan niin nuukaa.Pääasia että kukaan ei kyseenalaista rosvoamista,ja ne rosvot eivät ole ne tuottajat,jotka omilla duuneillaan koittavat selvitä.Maataloustukia ei jaella niille pienille toimijoille,kyllä ne tukien saajat ovat ihan siellä sisäpiirien pöydissä.

Ei tässä maassa pienet pärjää koska samat naamat/tyypit pitävät politiikassa,ek:ssa,pankeissa huolen siitä,ettei kilpailua synny,ja ettei pienet yrittäjät pääse markkinoille.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Monet eri verot ja muut kustannukset kuten rukakorin hinta aiheuttavat Suomessa karrannais vaikutuksia ja näin esim Alv näkyy monen kerran kuluttaja hinnoissa.

Kuvitellaan nyt vaikka että kaupassa on töissä Marja the myyjä vuokratyönä tai laskutuksella. Hän käy joka päivä ostamassa samasta kaupasta pävän eväät. Kuitenkin kun päätetään korottaa Alvia, Marja the Myyjä joutuu valitsemaan vähentääkö hän kulutusta vai pyytääkö lisää palkkaa.

Kun Marja the Myyjä päättää vähentää kulutusta tuotteiden kysyntä laskee jolloin esim Maito OY AB joutuu irtisanomaan juuston valmistajia. Ja koska Maito OY B joutuu vähentämään juustontuotantoa joutuvat maidon tuottajat ahtaalle, jopa sulkemaan tiloja. Näin kysyntä vähenee entisestään ja menetetyt verotulot lähdetään taas hankkimaan Alvin korotuksella. Lpulta kauppa joutuu vähentämään henkilöstöä.

Kun Marja the Myyjä päättää korottaa palkkaansa/palkkiotaan kasvavat yrityksen työntekijä menot. Kasvavat menot joudutaan siirtämään katteeseen jolloin kysyntä vähenee. Tällöin kauppa joutuu vähentämään henkilöstöä ja esim Maito OY AB joutuu irtisanomaan juuston valmistajia. Ja koska Maito OY B joutuu vähentämään juustontuotantoa joutuvat maidon tuottajat ahtaalle, jopa sulkemaan tiloja. Näin kysyntä vähenee entisestään ja menetetyt verotulot lähdetään taas hankkimaan Alvin korotuksella.

Tätä tarinaa voisi jatkaa loputtomiin aillä Suomessa on niin monia verkostoja ettei kaikkia kerrannais vaikutuksi pysty ennustamaan.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kyse ei ole pelkästään elintarvikkeista vaan paljon muustakin.

Muutama päivä sitten sain aviisista lukea miten nämä kotimaiset markettimme ottavat valikoimiinsa yhä enemmän ja enemmän kirjoja.
Ajatus saattaa olla kaunis koska lukeminen kannattaa aina.

Seurauksena kuitenkin saadaan taas muutama meikäläinen kivijalkakirjakauppa nurin ja myyjät kortistoon.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

Markettimme ottaisivat ilolla myytäväkseen kaiken mahdollisen, mm. alkoholit ja lääkkeet.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jyväskylässä sanotaan että moderni ja vilkas tämänpäivän kaupunkikeskustan muodostaa automarketit moottoritieväylän varrelle. Sama koskee monia muitakin Keski-Suomen kuntia. Olen kyllä ollut huolissani kun S-ryhmä ajoi niin ärhäkästi Jyväskylän entisen kauppahallin lopettamista ja on nyt kauppatorin kimpussa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Vertailujen mukaan Suomi on hinnoiltaan Euroopan kallein maa. Tämä on melkoisen lohduton tilanne, kun vielä samalla hallitus vaatii palkkoja ja eläkkeitä leikattaviksi.

Kyllä hallituksen pitäisi esittää vaatimuksia ja "pakkolakeja" myös kauppojen hinnoittelulle. Jos palkkoja alennetaan, hintojakin olisi alennettava. Ei käy, että meillä on Norjan hinnat ja kohta Viron palkat. Jos on Viron palkat, olisi oltava myös Viron hinnat.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ole kuitenkin huoleti siitä ettei suunnitelmissa ole Bangladeshin palkat, Norjan hinnat ja New Yorkin asumismenot.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset