veksi

Eläkeikä pitäisi poistaa kokonaan

Otsikon kaltaisen ehdotuksen sain kommenttina erääseen lehtikirjoitukseen. Tässä se sanasta sanaan lainattuna: "itse aion nuorena äänestää ehdokasta, joka lupaa poistaa turhan eläkeiän. Ihmisen on tehtävä töitä koko elämänsä. Näin vältymme siltä, että vanhukset jäävät yksin ja kukaan ei pääse valittamaan pienistä eläkkeistä. Jos sitten joku haluaa jäädä eläkkeelle, voi hän maksaa yksityiselle eläkeyhtiölle, josta hän voi nostaa eläkettä tietun ikäisenä."

Aika radikaali ehdotus, en ole ainakaan koskaan kuullut kenenkään muun esittävä moista ajatusta. Kyseessä on varmasti nuori henkilö, joka ei vielä ole tarkkaan ajatellut yhteiskunnan toimintaa. Käytännössä ehdotuksen mukainen eläkkeen jättäminen jokaisen itsensä hoitamaksi johtaisi koko yhteiskunnan lopulta katastrofiin.

Tulevaisuudessa kaikilla ei ole työtä, ei tule koko elämän aikana olemaan. Eläkevakuutuksen maksaminen pienestä sosiaaliturvasta ei onnistu keneltäkään, Suurin osa ihmisistä jäisi ilman eläketurvaa, vain varakkaimmilla olisi mahdollista ostaa itselleen eläke. Kansa jakaantuisi syvästi kahtia. Valtio joutuisi maksamaan köyhien eläkket ja siihen sillä ei olisi varaa.

Kirjoittaja ei ollut ajatellut sitäkään, että iästa ja raihnaisuudesta johtuen elämän viimeisinä vuosina helppokin työ on aivan mahdotonta. Entä vammaiset ja sairaat ? 

Ehkä pidättäydymme nyt voimassa olevassa järjestelmässä ja kehitämme sitä entistä paremmaksi. Järjestelmän päivittämiseen on aina syytä, yhteiskunnan muuttumisesta ja talouden kehittymisestä johtuen. Lopettamiseen ei ole olemassa yhtään järkevää syytä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Pekka Pylkkönen

Tällä hetkellä ahneet nykyeläkeläiset riistävät nuorten työpaikat vaatien näitä maksamaan moninkertaisia eläkemaksuja omaan panokseensa nähden vielä huomattavasti kehnommilla eläke - ehdoilla. Eläkemaksut takaisin viiteen prosenttiin palkkasummasta ja eläkeläisten suu säkkiä myöden.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Eläkemaksuja olisi varaa alentaa nytkin. Eläkerahastot paisuvat miljarditolkulla joka vuosi.

Muutamien vuosien kuluttua eläkelaisten määrä alkaa vähentyä ja nuoriso pääsee "eläkemaksujen taakasta" vähemmälle.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

"Eläkeikä pitäisi poistaa kokonaan"
Ei hassumpi idea.
USA:ssa jokainen joutuu hankkimaan eläkkeensä itse, tavalla tai toisella.

Se pitää ihmiset ihmeellisen työkykyisinä ja halukkaina etsimään ja vastaanottamaan töitä vielä " eläkeiän " jälkeenkin.

Yritteliäisyys sekä porkkanalla ja piiskalla pitää USA:n tulevaisuuden maana vielä sittenkin kun Suomi ja muut " Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot" ovat jo kaukoidästä saapuvien turistien töllisteltävänä takapajuisina keräily ja metsästyskulttuuri maina, tyyliin Lappi.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

"USA:ssa jokainen joutuu hankkimaan eläkkeensä itse, tavalla tai toisella.

Se pitää ihmiset ihmeellisen työkykyisinä ja halukkaina etsimään ja vastaanottamaan töitä vielä " eläkeiän " jälkeenkin."

USA:ssa taitaa vielä olla töitä mitä etsiä. Olisi hienoa jos täällä suomenmaassa olisi töitä kaikille. Eläkeongelmatkin näyttäisivät silloin paljon pienemmiltä.

Pekka Heliste

USA:ssa valtio maksaa asumisperusteista kansaneläkettä.SEn päälle valtio, osavaltiot ja kunnat maksavat virkemiehille eläkkeen ei n 25 miljoonalle työssä olevalle virkamiehelle

Sen päälle maksetaan valtion varoista työkyvyttömyyseläkkeet, perhe-eläkkeet, sotavammaeläkkeet etc

6300 miljardin julkisista menoista eläkkeet vievät n 1300 miljardia

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Tuon selvityksesi mukaan eläkerasite USA:n (liitto)valtiolle on Suomeen verrattuna hirmuinen, lähes viidesosa.
Todennäköisesti sen lisäksi on vielä yksityinen eläkevakuutus?

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #6

Tietysti , työeläke tulee yksityisistä eläkevaroista,paitsi virkamiehielle, onka loppumaksaja on julkinen sektori, mutta yksityinen eläke ei ole suotu kaikille, uusilla työntekijöillä n 50 % on jonkinlainen työeläkevakuutus, mutta se on aika pieni

Vain n 30 % saa merkittävää yksityistä työeläkettä

Yhdysvalloissa on lakisääteinen yleinen työeläkejärjestelmä, jota kutsutaan OASDI-järjestemäksi (Old Age, Survivors and Disability Program). Siitä myönnetään vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeitä. Vähimmäistoimeentulo taataan verovaroin rahoitettavalla SSI-toimeentuloavustuksella, joka on tulo- ja varallisuusharkintainen.
OASDI-järjestelmä kattaa lähes kaikki yksityisen sektorin palkansaajat ja yrittäjät sekä osittain myös julkisen sektorin työntekijät. Vuonna 2011 työntekijänä tai yksityisyrittäjänä järjestelmässä vakuutettuina oli noin 158 miljoonaa henkilöä, noin 94 % työvoimasta.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen Vastaus kommenttiin #7

Kiitoksia.
Ei ole koskaan tullut paneuduttua mitenkään USA:n eläkejärjestelmiin.

Pekka Heliste Vastaus kommenttiin #8

Monele on yllätys USA:n todellinen veroastekin.USA mainostaa vertailuissa, että veroaste on jotain 25 %

Mutta valtion ,osavaltioiden ja kuntien menot ovat liki 40 % bkt

Eli aivan samaa tasoa kuin Suomessa

Toimituksen poiminnat