veksi

Bonuskortit syövät lautaseltamme

Suomessa ruoka on tunnetusti lähes Euroopan kalleinta. Yksi syy ruuan kalleuteen ovat kaikenmaailman bonuskortit, joista olisi kiireen vilkkaa päästävä eroon.

On aivan selvää, että korttien ylläpito näkyy meillä ruuan hinnassa. Korttien valmistaminen, jakelu, tietokoneohjelmat, kassapäätteitten ohjelmointi, mainostaminen ja erilaiset bonusten tilitysohjelmat maksavat rahaa, joka on etukäteen laskettu myytävän tuotteen hintoihin. Lisäksi erilaiset välistä vetävät yritykset ovat viime aikoina rantautuneet bonuskorttibisnekseen.

Kanta-asiakkuus palkitsee koko ajan kasvavasta kuluttamisesta, bonus kasvaa yleensä kulutetun rahamäärän mukaisesti. Köyhä kuluttaja jolla on vaatimattomat ostokset, tai kortiton kuluttaja maksaa ostoksissaan myös muitten bonuksia. Yksin asuvat, tai niillä joilla on minimaalisesti rahaa kuluttaa, pääsevät tuskin koskaan osallisiksi bonuksista.

Kun kauppa on nyt vihdoin lähtenyt oikealle tielle, tarkastelemaan omien katteittensa realistisuutta, olisiko nyt aika miettiä myös turhasta ja kaikkia rasittavasta bonusjärjestelmästä luopumista? Hyvänä vertailukohtana voi pitää Lidl -ketjua, joka toimii ilman mitään kortteja. Kauppa käy, enkä ole kenenkään kuullut mitään kortteja kaipailevan.

 Väkisinkin on joskus tullut mieleen, pitävätkö suomalaiset kauppiaat meitä kuluttajia vähän lapsellisina. Kuljetaan vain kaupasta kauppaan takatasku repsottaen korttipinkan painosta, eikä pidetä sitä mitenkään kummallisena asiana.

Lapsellisia varmasti ollaan, joko kauppa tai sitten me asiakkaat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

http://www.talouselama.fi/uutiset/bonuskorttien+ve...

Linkissä olevan jutun tavoin korttien edullisuutta voi selvittää. Se vain ei kerro totuutta, sitä, että maksettu bonus on lisätty hintaan.

Jokainen joka ostaa bensaa, voi seurata hintoja ABC asemilla ja muilla lähitienoon asemilla. ABC on aina vähintään sen bonuksen verran kalliimpi.
Kouvolan seudulla operoi yksityinen asemaketju, jolla aina on polttoaine muita halvempaa, eikä mitään kortteja ole.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Oikeassa olet. Yksinasuvat eivät millään voi kuluttaa niin paljon, että tuo korttiralli olisi jollakin tavoin hyödyllistä. Itse hajautan ostokseni. Tiedän mitkä tuotteet kannataa ostaa Lidlistä, mitkä Primasta. Välillä silmäilen myös City Marketin mainoksia. Sinkulle tulee hajauttaminen halvemmaksi kuin bonusten kerääminen.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Teemme juuri samoin. Sillä konstilla "bonukset" napsahtavat tilille saman tien.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Vanha opiskelijoiden käyttämä niksi on hamstrata pakastin täyteen -30% päiväysalennuksessa olevia lihakönttejä ja sulatella niitä sitten sitä mukaa kun mieli tekee. Yleensä sunnuntaisin ja juuri erinäisten lomien jälkeen on melkoinen aarreaitta luvassa, kun kaupat tekevät tilauksensa viikkokohtaisesti. Tietty viikonlopputarjouksetkin kannattaa hyödyntää, jos alennuksessa on jotain ostamisen arvoista. Ei sinkkutaloudessa niin isoja määriä tule ruokaa ostettua, että tarvitsisi sen kummemmin ympäriinsä shoppailla. Hyvän varaston ylläpitäminen on minulle riittänyt, ja melko varmasti olen ostoksillani tehnyt kaupoille lähinnä persnettoa.

Niin ja se keskeisin juttu on tietty siinä, että kannattaa opetella tekemään ruokaa. Sesongin raaka-aineet ovat aina halvempia, kuten vaikkapa näin talvisin monet sitrushedelmät ja tietyt kalalajit. Ei kannata olla kovin nirso tai totutella syömään aina samaa arkisapuskaa, jos mielii säästääkin.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

"varmasti olen ostoksillani tehnyt kaupoille lähinnä persnettoa".

Tuohon en usko. Kauppojen kate on kyllä sitä luokkaa, että mm. 30 % alennus ei vielä tuota tappiota.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Kyllä tuolla tavallasi, mutta pikkuisen viilaamalla voi syödä monipuolisesti eikä myöskään tarvitse syödä samaa ruokaa pitkiin aikoihin. Tässä vinkkini:

Valitse ruokasi listalta myös kotona

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Toisaalta kaupan suurin tappion lähde on se hävkki, joka syntyy siitä, että viimeisen käyttöpäivän ruokaa jää hyllyille pois heitettävksi. Mitä paremmin kauppa tietokoneillaan pystyy analysoimaan, mitä kukin asiakas ostaa, sitä tarkemmin kauppa osaa ennustaa mitä todellisuudessa kaupoista tullaan ostamaan. Useimmat meistä käyttävät vielä useimmiten yhtä ja samaa kauppaa.

Jos tiettyä tuotetta tilataan liian vähän, se loppuu kesken, ja asiakas on tyytymätn.

Jos tiettyä tuotetta tilataan liikaa, niin syntyy viimeisen käyttöpäivän hävikkiä.

Siksi on kuluttajan edun mukaista ja myös ekologista, että kauppa saa mahdollisimman tarkasti tietoa siitä, mitä yksittäiset kuluttajat kaupoista ostavat. Bonuskortti on tässä suhteessa positiivinen asia.

Hävikin osuus on hämmästyttävän suuri. Kaupoista heitetään ruokaa biojätteisiin uskomattomat määrät.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

"Hävikin osuus on hämmästyttävän suuri. Kaupoista heitetään ruokaa biojätteisiin uskomattomat määrät."

Totta on. Siihen ovat syypäitä teollisuus, kauppa itse ja myös kuluttajat. Kun katsoo maitotuotehyllyjä, voi vain ihmetellä kuka nuo kaikki ostaa.
Paljon vähemmällä tuotevalikoimalla tultaisiin toimeen, eikä hävikkiä syntyisi.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Kyllä kauppiaat hävikkiin puuttuvat, jos joku tietty tuote ei kerta kaikkiaan mene kaupaksi. Näin erityisesti silloin, jos tuote on nopeasti pilaantuvaa sorttia, kuten useimmat maitotuotteet, lihat ja kalat.

Suurin osa hävikistä johtuu väärin mitoitetusta tilausvolyymistä, joka vaihtelee suuresti sesongin, kuluttajien ostovoiman ja puhtaan sattuman mukaan. Ennustaminen kun on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Kaipa siinä tietty osa on silläkin, että S-Ryhmä käsittääkseni velvoittaa saman suuruiset kaupat pitämään tiettyjä tuotteita hyllyssään, mutta K-kaupat ovat jossain määrin itsenäisiä, ja saavat päättää valikoimansa itse joitakin mainostettuja tarjoustuotteita lukuun ottamatta.

Totta kyllä toki sekin, että vähemmällä valikoimalla tultaisiin toimeen. Minä esimerkiksi olen tähän mennessä tullut erittäin hyvin toimeen ilman mitään niistä elintarvikkeista, joita S-Ryhmä näkyvästi mainosti halventaneensa. Kyseessähän oli siis pääasiassa teollista einesmoskaa.

Ja ne hemmetin hunajamarinoidut broilerisuikaleet pitäisi lailla kieltää.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

"Mitä paremmin kauppa tietokoneillaan pystyy analysoimaan, mitä kukin asiakas ostaa, sitä tarkemmin kauppa osaa ennustaa mitä todellisuudessa kaupoista tullaan ostamaan. Useimmat meistä käyttävät vielä useimmiten yhtä ja samaa kauppaa."

Tämän tiedon kauppa saa pankkikortin kautta, siihen ei bonuskorttia tarvita.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Maksutapahtuman yhteydessä näkyy vain ostoksen loppusumma, ei suinkaan tuote-erittelyä. Kaupoilla on toki muitakin tapoja kuluttajien ostotaipumusten seuraamiseen, kuten vaikkapa sosiaalinen media. Esimerkiksi eräskin Henri Alén laittoi Twitteriinsä pastakastikkeen ohjeen, ja samana päivänä kaupoista myytiin loppuun Mutti-merkkinen tomaattimurska. Samoin kävi HK:n uunipossun kanssa silloin, kun sama tyyppi twiittasi reseptin uunipossusta.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

"Maksutapahtuman yhteydessä näkyy vain ostoksen loppusumma, ei suinkaan tuote-erittelyä."
Luulen sinun olevan tässä väärässä. Saamassasi kuitissa on eritelty jokainen ostamasi tuote. Myynnin perusteella seurataan myös varastoa aivan tuotekohtaisesti.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Itselläni on kokemusta S-korttien maailmasta kun S-marketissa asioin ruokaostoksilla yhden hengen ruokatalouden ominaisuudessa liki joka päivä. Mutta voi hyvät hyssykät millaista rumba on ollut S-marketin kaupan kassalla, kun edellisten vuosien aikana minulta kysyttiin tuota "eskurttia" lähes joka kerta maksaessani ruokaostoksiani käteisellä tai pankkikortilla. Siis s-kortin mainostaminen kaupan kassalla oli täysin saatanallista paskan jauhantaa (eli kysyttiin kassalta, että onko sinulla-s-kortti) mitä nämä kaupan kassahenkilöt kuulemma olivat sitoutuneet työsopimuksensä myötä asiakkaaltaan kysymään. Mutta nyt näyttäisi olevan rauha maassa ja "eskurttien" kysyntä kaupan kassoilla on kaiketi kielletty häiritsevänä mainostuksena.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Kyllä kysytään vieläkin. Samoin kysytään muissa S-korttiin sitoutuneissa liikkeissä.
En kyllä oikein vähällä ymmärrä, miksi mm. apteekin pitää maksaa kortin käytöstä rahaa. Ilmeisesti mainonnan vuoksi.

Toimituksen poiminnat