Mitä nyt kuuluu jätevesiasetukselle ?

Tullessaan nimitetyksi virkaansa uusi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoi harkitsevansa, onko voimassa olevaan jätevesiasetukseen vielä tarvetta tehdä muutoksia. Mitään ei ole kuulunut, harkinta lienee kesken.

Vieraillessani ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan sivuilla silmiin sattui hänen kirjoituksensa jätevesiasetuksesta. Lainaan osaa siitä tässä alla:

 """"Ensinnäkin eduskunta jatkoi haja-asutusalueiden jätevesistä annetun asetuksin voimaan tuloa niin, että niiden kiinteistönomistajien, joita asia koskee, tulisi saattaa jätevesiasiat järjestykseen maaliskuun puoliväliin 2016 mennessä.

Toiseksi eduskunta päätti vapauttaa lain velvoitteista kaikki kiinteistönomistajat, jotka täyttivät 68 vuotta 9.3.2011 mennessä. Lain velvoitteista voi hakea myös kotikunnalta vapautusta " pakottavista syistä". Vapautus voidaan myöntää viideksi vuodeksi kerrallaan. Eduskunta halusi siten sosiaalisin perustein antaa kiinteistönomistajille, joille investointi on taloudellisesti liian raskas, lisää siirtymäaikaa.

Eduskunta ei myöskään asettanut jotakin jätevesien käsittelytapaa ensisijalle. Kansanedustajat eivät edellyttäneet, että jokaisen haja-asutusalueen kiinteistön olisi hankittava tehdasvalmisteinen pienpuhdistamo. Päinvastoin, eduskunnassa oltiin sitä mieltä, että suurimmassa osassa hajakiinteistöjä asia voidaan hoitaa maapuhdistamolla. Tällainen imeytyskenttä on myös usein kustannustehokkain ratkaisu.

Eduskunta tahtoi, että haja-asutusalueiden jätevesiasioiden hoidossa käytetään maalaisjärkeä. Ei ollut huonosti vaadittu.""""

Aivan kelvollista tekstiä, maalaisjärkikin voisi olla asioita ohjaamassa. Kumma kyllä, käytäntö vain tahtoo olla toisenlaista. Meillä koko maa kukkii mitä erilaisimpia virkamiehiä, jotka hoitavat lupa-asioita diktaattorin otteella. Valittaminen heidän päätöksistään osoittautuu miltei aina  turhaksi. Valtion on todella rajusti syytä puuttua turhan byrokratian poistamiseen mitä pikimmin.

Jotta asiaa tulisi tarkasteltua myös ilman turhia konsensusajatuksia, lainaan alla seuraavaksi samaan Hannele Pokan kirjoitukseen kirjoitettua kommenttia:

"""asiansa hoitava kansalainen
3.10.2014
klo 11.42 Itselläni on n. 25 m2 saunarakennus, jossa Nira-pumppu, eli käytännössä kantovesi. Siellä nyt yksi saostuskaivo, jonka etäisyys rannasta lähes 20 m… Siihen vaaditaan KAHDEN SAOSTUSKAIVON JA IMEYTYSKENTÄN investointeja. Toiseen saunarakennukseen – savusauna
(9m2),jossa betonilattia, vaaditaan samanlaista ratkaisua. Kävin keskustelemassa – sen jälkeen kun asetusta lievennettiin – tästä ympäristöbyrokraattien kanssa kunnan rakennusvirastossa, mutta he iskivät luun käteen – ei muutosta tähän. Minusta jo tuolle 1.
saunarakennukselle asetetut vaatimukset ovat ylimitoitettuja, mutta että vielä savusaunalle samanlaiset vaatimukset. Savusauna on myös lähes 20 m päässä rannasta, mutta kylpykertoja ei tule kovin monta vuodessa, puhumattakaan, että siellä pestäisiin paljon
muuta kuin noet pois. Sanoinkin vaimolle, että minä en tee mitään savusaunan suhteen. Jos tulee sanktioita – niin valitan kaikkiin oikeusasteisiin EU'ssa, ja jos hävitään, niin pyydän paikallisen VPK'n tekemään paloharjoituksen saunan kanssa ja Itä-Savon toimittaja
paikanpäälle. """"

Homma maakunnissa jatkuu siis edelleen virkamiesdiktatuurin merkeissä, vaikka kuinka maalaisjärjestä kauniisti puhutaankin.

Asetuksessa ja asenteissa on siis edelleenkin parantamisen varaa.

Mikä suomalaista hallintokulttuuria oikein vaivaa?

veksi
Sitoutumaton Kouvola

Eläkeläinen.
Herastuomari, joka lueskelee, kalastelee, metsästelee ja politikoi silloin tällöin, ihmettelee vilpittömästi maailman menoa, sekä kirjoittelee satunnaisesti sattumanvaraisista aiheista tai ihan aiheettakin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu