veksi

Vuokrataan satama-alue Jäämereltä

Suomen pitäisi tehdä Venäjälle aloite neuvottelujen aloittamisesta satama-alueen vuokraamisesta Suomelle Petsamon alueelta. Samanlainen vuokraus on jo nyt olemassa Saimaan kanavan alueella ja se on toiminut kohtuullisen ongelmattomasti koko olemassaolonsa ajan.

Vuokraus olisi hyvin ajankohtainen muutamasta syystä. Jäämeren strateginen merkitys korostuu sitä mukaa kuin meren jäätilanne ilmaston lämpenemisen myötä helpottuu. Suomen sijainnin ”saarimaisuus” ei enää olisi niin korostunut, jos kauppamerenkulkua pystyttäisiin hoitamaan kahden eri reitin kautta. Matka muun muassa Kiinaan, Japaniin ja Koreaan lyhenisi ja halpenisi tuntuvasti. Vanhat suunnitelmat rautatieyhteyden rakentamisesta Jäämerelle voitaisiin kaivaa esiin ja panna käytäntöön.

On myös aivan varmaa, että parin vuosikymmenen sisällä suuri osa maailman öljyn- ja kaasuntuotannosta tapahtuu Jäämerellä tai sen lähistöllä. Tuotantoon tullaan sijoittamaan satoja miljardeja euroja, öljyn etsintään, poraamiseen , pumppaamiseen ja kuljetuksiin. Oma pienikin satama Jäämerellä antaisi kummasti potkua suomalaisyrityksille lähteä mukaan hankkeisiin.

On turha luulla, että rakentaminen Jäämerellä pysähtyy luonnonsuojelijoitten protesteihin. Sen sijaan olisi hyvä olla paikalla rakentamassa hyvää teknologiaa ja valvomassa , että rajun luonnon vaatimaa huolellisuutta noudatetaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän indy kuva
Torsti Äärelä

joo, ja porataan 30 km tunneli norjan tuntureiden alitse.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Vuokrataan Venäjältä Petsamo 50 vuotta. Tietenkin tällöin pitää rakentaa rautatie Kemijärveltä.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Petsamon alue lienee ainoa paikka mikä tulisi kysymykseen. Rataa sinne on suunniteltu aiemminkin ja rakentaminen olisi aivan mahdollista.

Lisäksi Petsamo on kuulunut Suomelle aiemminkin, joten meillä olisi siihen olemassa jonkun asteinen moraalinen oikeuskin.

Nikelin kaivos voi tuottaa asiassa ongelmia.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Yhteistyössä, ryssiltä alueet/materia ja suomalaisilta tekniikan valvonta. Hyvin on näin mennyt ennenkin ja menee. Yhteistyöhön siis.

Juhani Putkinen

Veikko, olet ihan oikeassa siinä, että Suomen pitää saada satama Petsamoon.

Se ei kuitenkaan ole minusta oikein, että ryöstäjälle aletaan maksamaan vuokraa omasta alueesta.

Suosittelen lobbaustyötä USAn ja EUn herrojen pöydissä, sekä aluepalautusvaatimusta Venäjälle.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Voi kun asia etenisikin niin kuin ehdotat. Suomesta ei taida löytyä sellaista poliitikkoa, joka uskaltaisi edes ehdottaa aluepalautusta.

Juhani Putkinen

Viro palautti itsenäisyytensä voimaan vuonna 1991, mutta Venäjä ei liikauttanut eväänsäkään vetääkseen miehitysjoukkonsa Viron alueelta. Virolaiset poliitikot lobbasivat ja länsimaiden johtajat painostivat Venäjän vetämään lopulta miehitysjoukkonsa Viron alueelta vuonna 1994.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #8

#8
Kovin kunniakas se lähtö ei ollut. Lähtivät yöllä kuin varkaat.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #8

#12
Minä en Jussi ole sotilas ammatiltani. Olen leikkinyt liikemiestä viimeiset 30 -vuotta.

Minkä saa makkaralla ja juustolla ostaa niin se kannattaa, vaikka olisi sen jo aiemmin omistanut.

Silloin siihen on jo tuplasti omistusoikeus ja kauppakirjat.

Makkaralla saa ja juustolla pääsee. Ei se sotiminen ole kuin huonon diplomatian jatke.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Teille Putkinen. Tänään Suomi maksaa, jotta venäläiset eivät saastuttaisi Suomenlahtea Pietarista käsin.. Jos haluamme sataman Petsamoon, tulee se toteuttaa nykyisten ryssien kanssa, ei O.V. Kuusisen aikaisten.

Juhani Putkinen

On erittäin valitettavaa, että Suomi on maksanut ja maksaa suuria summia imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle - auttaen siten Venäjää hyökkäämään jälleen Suomen kimppuun. Pthyi.

Pekka Iiskonmaki

Nuohan olisi saanut 20 -vuotta sitten omaksi makkaralla ja Viola-juustolla.

Mitä niitä nyt enään haikailemaan. Koivisto sanoi ettei niitä tarvita.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Noinhan se on, Jeltsinin aika oli ja meni.

Juhani Putkinen

Pekka, jos joku ryssä ryöstää Sinulta vaikkapa auton aseella uhaten, niin yritätkö Sinä ostaa ryöstäjältä autosi takaisin?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Putkinen, olen kerrankin Iiskonmäen kanssa samaa mieltä, silloin sen olisi voinut saada.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Suomea ei tarvitse ryöstää kun se on ostettavissa paloina.

Pekka Iiskonmaki

#12
Minä en Jussi ole sotilas ammatiltani. Olen leikkinyt liikemiestä viimeiset 30 -vuotta.

Minkä saa makkaralla ja juustolla ostaa niin se kannattaa, vaikka olisi sen jo aiemmin omistanut.

Silloin siihen on jo tuplasti omistusoikeus ja kauppakirjat.

Makkaralla saa ja juustolla pääsee. Ei se sotiminen ole kuin huonon diplomatian jatke.

jouko nevaleso

Me saadaan ennemmin koko menetetty Karjala ja vähän muuta pusikkoa Vienanmeren rantaan asti, kuin metrinkään kaistaletta Jäämeren rantaa.
No ehkä vuokralle. Ilman öljynporaus aikeita.

Pekka Iiskonmaki

#14
Ette te mitään enään saa. Juna meni jo. Mitä huokailet?

Martti Laines

Sini "SS" Saarela voisi toimia konsulttina.

Alexius Manfelt

Veikko hyvä, esität hyvin mielenkiintoisen ajatuksen. Tietenkin alue tulisi vuokralle, kuten on muuallakin tehty. Pitää näet muistaa se tosiasia, että Petsamon alue kuului Suomelle vain Tarton rauhasta Pariisin rauhaan saakka. Kuten Wikipedian avaus kertoo:

"Petsamo (ven. Печенга, Petšenga, koltansaameksi Peäccam, pohjoissaameksi Beahcán) on entinen Suomen kunta. Se liitettiin Suomeen Tarton rauhassa vuonna 1920 ja luovutettiin takaisin pieneltä osin Moskovan rauhassa 1940, kokonaan Pariisin rauhassa 1947. Se sijaitsee nykyään Venäjän luoteisimmassa kolkassa Pohjoisen jäämeren rannalla ja rajoittuu sekä Norjaan että Suomeen. Kunnan pinta-ala oli 10 470 neliökilometriä. Sen itäraja alkoi Korvatunturilta, päättyi Jäämeren rantaan Kalastajasaarennon niemimaalla ja kulki yli 200 kilometriä täysin suoraan."

Mutta ajatuksesi on todella kannattava. Kaivetaan vanhat ratasuunnitelmat naftaliinista ja aloitetaan neuvottelut!

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen

Odotellaan, että joku ottaisi asian esille virallisesti. (Tossavainen,Lindström ?? )

Vuokra-alueen toteutumisesta tulisi Suomen talouselämälle todellinen tehoruiske moniksi vuosiksi jo rakentamisen kautta ja myöhemmin kaupan ja merenkulun lisääntymisenä.

Pekka Iiskonmaki

#23
Asiat pitää hoitaa aikanaan, eikä sitten huokailla.

Käyttäjän veksi kuva
Veikko Kärkkäinen Vastaus kommenttiin #24

Totta puhut, mutta kun ei aikanaan hoidettu! Milloinkaan asioitten kuntoon hoitaminen ei ole kuitenkaan liian myöhäistä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ihmisellä ei ole minkäänlaista moraalista oikeutta napa-alueelle.

Pekka Iiskonmaki

#17
Minä olen ollut usein napa-alueella. En minä siihen lupaa kysy.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Minäkin tykkään naparetkistä. Ovat piristäviä.

Toimituksen poiminnat